No niin. Nyt ollaan selvitty jo viikolle seitsemän J (mun laskujen mukaan 6+4) Viime viikon epäröinti alkaa pikkuhiljaa muuttua hienon hienoksi luottamukseksi ja toivoksi että kaikki menee hyvin. Aika tuntuu kuluvan todella hitaasti, mieli käy ylikierroksilla koko ajan. Toisina päivinä olo on normaali, silloin huolestuttaa, miksi en tunne mitään? Missä on ne hormonit ja muut vaivat mistä kaikki puhuu? Toisina päivinä taas voin pahoin, selkää särkee, itken jatkuvasti, nukun koko ajan ja taas huolestuttaa että onhan kaikki hyvin kun vatsaa nipistelee? Voi mun mies raukkaa, toisaalta hieman jo huvittaa itseänikin mille kaikelle sitä voikaan tirauttaa kyyneleen.. Jos tämä on vasta alkusoittoa niin voi jesse mitäköhän vielä onkaan tulossa?
Varasin varhaisultran viikon päähän, stressaaja ja kontrollifriikki kun olen. Tahdon tietää että kaikki on kunnossa, ainakin tässä vaiheessa. Kahdeksannella viikolla pitäisi jo näkyä selkeästi maha-asukin tilanne. Ajatukset on tosi sekavia, välillä tekisi mieli miettiä jo lastenhuoneen kalustusta ja vaunuja ja kaikkea, mutta ollaan sovittu että ajatellaan nyt realistisesti ja mä yritän ottaa nyt ihan rauhassa ja ottaa levon kannalta seuraavat viikot menemättä yhtään asioiden edelle. Kaikki-mulle-heti-nyt-ajattelu ei vaan nyt toimi, ehkä se on ihan hyvä munkin opetella hieman kärsivällisyyttä, sille luulisi olevan käyttöä joskus tulevaisuudessa :) Toisaalta on ihanaa kaikkien näiden hektisten vuosien jälkeen vain huokaista syvän ja olla tekemättä yhtään mitään. Mä alan oleen aikas rento pikku hiljaa, me likey :) Sovittiin myös että lopetan keskustelupalstojen ylenpalttisen lukemisen :) voi sitä oireiden määrää mitä kaikkea yht'äkkiä ilmaantuukaan kun lukee toisten vaivoista ja tuntemuksista!
Varhaisultran hinnoista vielä muutama sana. Tampereella hinnat näyttäisi olevan pääsääntöisesti 150-200 euroa miinus Kela-korvaus, kovin olivat vastaukset epämääräisiä kun puhelimitse tein hintatiedusteluja. Hinnat koostuvat monesta palasesta, ultrasta, lääkärinpalkkiosta, toimistomaksusta yms. milloin mistäkin. Vaikea kuvitella että olen ainoa joka kyseistä toimenpidettä kyselee joten jotenkin kuvittelin että olisi olemassa listahinta.. Vai yritetäänkö mun epätietoisuudella vaan nyt rahastaa..? Joka tapauksessa, hintaan 185 € on nyt sitten varattu aika Terveystaloon, toivottavasti käynti on hintansa arvoinen J

Ite kysyin kans aikoinaan alkuraskauden ultran hintoja terveystalolta ja tuli just tuo n. 185e vastaukseksi. Siitä miinus Kela-korvaus niin hinnaksi tulisi 100-140e. Jätin kyllä sitten menemättä, kun opiskelijabudjetilla ei kauheesti oo varaa törsäillä ja tuolla hinnalla jo saisin ostettua esim. turvakaukalon autoon.. :)
VastaaPoistaMukavaa odotusta sulle. Muistan hyvin, kuinka tuo alkuaika ennen ultraa tuntui kuluvan TOOOSI hitaasti. ;)
Kiitoksia paljon :) Aika menee tosiaan hitaasti, en malttaisi odottaa mut siitä tässä hommassa kai on lopujen lopuksi kyse :)
VastaaPoistaSoitin vielä Tampereen AVA-klinikalle, ultran hinta 125 € ja maksettavaa 81 €, vaihdoin siis ajan sinne :) Varmasti löytyy asiantuntevat lääkärit ja kunnon laitteet!