keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Vauhdikas keskiviikko!

Tänään oli piiitkä päivä. Alunperin tänään piti olla pelkkä varhaisultra AVA-klinikalla, jännitys ja paniikki oli käsinkosketeltava viimeisest pari päivää, meillä kummallakin. Mies ei nukkunut viime yönä, multa meinasi lähteä taju matkalla. Onneksi koko päivä oli buukattu aloittavan yrityksen asioille, en ehtinyt stressata ihan koko päivää.

Yrityksen perustaminen vaatii kyllä melkoisen paperityön! Olen yhtiäkumpanini kanssa tenhyt liiketoimintasuunnitelman ja kannattavuuslaskelmat jo aikoja sitten. Ollaan käyty Ensimetrissä, sekä Tampereella että Nokialla, allekirjoitettu lippuja ja lappuja ja saatu lausuntoja. Muutama viikko yrittäjäkurssia on takana, suunnitelmat ovat hyvällä mallilla ja potentiaalisia asiakkaitakin on jo ilmaantunut vaikkei yritystä vielä edes virallisesti ole olemassa. Tänään kävimme paikallisessa TE-toimistossa viemässä starttirahahaemukset, ne käsitellään arin viikon sisällä. Samoin tänään kävimme pankin ja vakuutusyhtiön juttusilla. Vielä on väännettävä yhtiökumppaneiden kanssa perustamisasiakirjat mallilleen japarin viikon päästä viedään paperit ja osakepääoma pankkiin upouudelle tilille. Tästähän siis on tulossa totta! Yksi pieni ongelma meillä on, nimittäin yrityksen nimi! Miten valita nimi omalle lapselle, sitä saadaankin tässä miettiä useampaan kertaan tänä vuonna :)

Eli paljon oli mietittävää tänään ennen varsinaista kohokohtaa iltapäivällä! Hyvä niin koska olisin panikoinut muuten koko päivän. Varhaisraskauden ultra suoritettiin AVA-klinikalla, oli tosi mukava käynti, lääkärinä Candido Tomas. Hiljainen setä, ei liikoja puhunut, mutta kertoi ihan riittävästi ja vastasi asiantuntevasti kysymyksiin. Suosittelen! Mun laskujen mukaan viikkoja olisi kasassa 7+6, ultran mukaan 7+2, joten eipä se kovasti heitä. Laskettu aika on siis marras-joulukuun vaihteessa. On kuulemma ihan normaalia että pikkuinen on tässä vaiheessa pienempi kuin mitä periaattessa pitäisi olla. Sentin verran oli kokoa, kuinka voikin joku olla niin pieni.. Ihan sanaton olo, katselen vaan sähköpostista noita kuvia ja ihmettelen..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti